Tapahtumia ja toimintaa 2016

Hei manssiväki!

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja tänäkin vuonna on luvassa kaikkea kivaa tapahtumaa, pistäthän korvan taakse! 🙂

Suunnitelmissa on perinteisesti osallistumista Roturaceen ja Agirotuun. Luvassa on Agilitypäivä keväällä, Match Show (Pääkaupunkiseudulla sekä mahdollisesti Treen seutu), tietenkin Manssitreffit ja toiveissa Jalostuspäivä ja mahdollisesti MH-kuvaus. Muutakin voidaan kehitellä, jos innostutte! Kerrohan, jos sinulla on joku idea tai toive!
Kehitteillä on myös yhdistyksen 25-vuotisjuhlagaala ja SMT on mukana järjestämässä ryhmänäyttelyä 2017. Tapahtumia on niin paljon luvassa, että kaikki apukädet ovat aina tarpeen! Kerrohan, jos haluat osallistua yhdistyksen puuhasteluihin tai liittyä toimikuntiin! Jos ei halua ottaa suurempaa vastuuta, mikään tehtävä ei ole liian pieni eikä tarvitse ajatella etteikö jotain osaisi, ketään ei jätetä yksin, jos haluaa olla mukana 🙂

Niinkuin olette huomanneet, myöskään lehti ei ole aikoihin kolahtanut postiluukusta. Suuret pahoittelut siitä! Asia on korjaantumassa ja työn alla on muhkea lukupaketti 🙂 Koko lehti on ollut vaarassa ja uhan alla mm. tekijäpulan vuoksi. Joten kerro, jos haluat olla mukana lehden teossa! Toivomme kovasti, että saisimme turvattua Manssilehden tulevaisuuden!

Tarkennetaan päivämääriä jatkossa, muistathan ilmoittaa manssisi mukaan kilpailuihin ja ilmoita, jos haluat tulla mukaan puuhastelemaan manssien ja manssilaisten pariin!

Kuulemisiin! 🙂

Terkuin Emilia, SMT hallitus/ tapahtumatoimikunta (emilia.tuulia(a)hotmail.com)

Tietoja vuosikirjaan 2014

HUOMIO!! Nyt kasataan vuosikirjaa vuodelta 2014! Jos koirasi on ollut näyttelyssä, kilpailuissa tai kokeissa yms. Kennelliiton virallisissa kilpailuissa 22.6.2014 -> loppuvuosi 2014, niin laita arvostelu, tulokset sekä koiran tiedot kokonaisuudessaan osoitteeseen. niemela.heidi.m(a)student.uta.fi tammikuun 2016 loppuun mennessä! Kiitos paljon vaivannäöstä!

Vuoden koira -kilpailujen pisteet

SMT toivottaa hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille manssi-ihmisille! Vuoden vaihduttua onkin aika keräillä taas manssien tuloksia Vuoden manssi -kilpailuihin. Yhdistys palkitsee näyttelyissä, agilityssa sekä tokossa pärjänneitä mansseja, ja tänä vuonna jaetaan myös ensimmäistä kertaa palkinnot rally-tokossa ja vuoden agilitytulokkaalle.

Näyttelypisteet (Vuoden näyttelykoira, veteraani ja kasvattaja) toimitetaan Päivi Hiturille, phituri(a)gmail.com .

Agility-, agilitytulokas-, toko- ja rally-tokopisteet toimitetaan Jaana Kekkoselle, kekkonen.jaana(a)gmail.com .

Pisteet on lähetettävä pisteidenlaskijoille 31.1.2016 mennessä.

Pisteiden laskutavat löytyvät Kilpailut-sivulta.

Manssikalenteri 2016

Hei kaikki Manssilaiset ja Manssimieliset! Suomen Manchesterinterrierit ry tekee manssikalenterin vuodelle 2016!
Tällä kertaa kalenteri toteutetaan myymällä kuukausia – nyt voit ostaa omasi! Eli Suomen Manchesterinterrierit ry:n jäsenille hinta on 30e ja ei-jäsenille 35e. Hinta sisältää yhden kalenterin kotiinkuljetettuna.

Eli ostamalla oman kuukauden saat oman valitsemasi kuvan kyseisen kuukauden kalenterikuvaksi. Kuvaan voidaan yhdistää tekstiä, kennelin mainosta tms.

Kalentereista voi myös tehdä alustavia tilauksia. Kotiinkuljetettuna hinta tulee olemaan n.17e/kpl – hinta varmistuu myöhemmin.

Varauksia kuukausiin ja kalenteriin itseensä otetaan vastaan osoitteessa mira.rissanen81(a)gmail.com. Fb-ilmoituksen vastauksista näet, mitkä kuukaudet ovat jo varattuja. Varaukset 20.11.15 mennessä!

Tehdään yhdessä upea kalenteri ensi vuodelle!

Terrilife

Uusin Terrilife on tällä viikolla saapunut jäsenistön postilaatikoihin. Jos se on jäänyt tulematta ja tiedät maksaneesi tämän vuoden jäsenmaksun, niin ota yhteyttä jäsensihteerin (fiia.maria.kivioja(a)gmail . com). Katsotaan, johtuuko virhe vääristä tiedoista jäsenrekisterissä vai onko lehti kadonnut jakovaiheessa.

SMT Match show

Tea Vimpari
Suomen Manchesterinterrierit Ry järjestää match shown Nokialla Kodin Terran pysäköintialueella lauantaina 29.8. Varaathan käteistä mukaasi!

Ilmoittautuminen klo: 10.00
Kehät alkavat klo: 11.00

Luokat:
Pienet pennut (alle 12kk, säkä alle 40 cm)
Isot pennut (alle 12 kk, säkä yli 40 cm)
Pienet aikuiset (yli 12 kk, säkä alle 40 cm)
Isot aikuiset (yli 12 kk, säkä yli 40 cm)
Veteraanit (yli 8 vuotta)
Lapsi ja koira (lapset alle 10 vuotta)

Tuomarit:
Rita Liikaluoma (Kennel Ukkosakan)
Päivi Hituri (Kennel Black Manter’s)
Muut tuomarit ilmoitamme mahdollisimman pian.

Osallistumismaksu 8 €, lapsi ja koira 4 €.

Paikalla on myös buffet.

Sijainti: Kodin Terra, Juhansuonkatu 6, Nokia

Noudatamme Suomen Kennelliiton rokotusmääräyksiä. Muistathan ottaa koirasi rokotustodistuksen mukaan. Rokotukset tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Lämpimästi tervetuloa viettämään mukavaa päivää karvakuonojen kanssa!

Tapahtuma Facebookissa & Koirat.comissa

Eläköön koirat! -tapahtuma

SMT on mukana HauHaun Eläköön koirat! -tapahtumassa. Olemme mukana lauantaina (22.8) koko päivän ständillä, ja manssin rotuesittely on samana päivänä. 


elakoonkoiratKansainvälisesti arvostettu koirakouluttaja
 Victoria Stilwell esiintyy Suomen hauskimmassa koiratapahtumassa elokuussa 2015 Helsingin Olympiastadionilla. Eläköön koirat! -tapahtuma juhlistaa kotimaisen Hau-Hau Champion -koirabrändin 60-vuotisjuhlavuotta.

Eläköön koirat! -tapahtuma kokoaa yhteen koiraharrastajat ja koirien ystävät Helsingin Olympiastadionille 21.–23.8.2015. Kolmipäiväisen tapahtuman avajaispäivän pääesiintyjänä nähdään englantilainen Victoria Stilwell, joka on tullut tutuksi muun muassa Suomessakin esitetystä TV-ohjelmasta Isännän ja koiran käytöskoulu (eng. It’s Me or the Dog). Nykyään Yhdysvalloissa asuva Stilwell tunnetaan positiivista vahvistamista tukevan koulutusmetodin uranuurtajana.

– Lavalle minun kanssani nousee joukko suomalaisia koiria. On hienoa päästä työskentelemään paikallisten koirien kanssa ja näyttämään positiivisen koulutuksen vahvuudet. Positiivisella vahvistamisella ihminen voi vahvistaa koiran käytöksessä niitä asioita, joiden toivotaan toistuvan, Stilwell kertoo.

Perjantaista sunnuntaihin pidettävän Hau-Hau 60 vuotta-koiratapahtuman avajaispäivä on suunnattu ensisijaisesti koiraharrastajille ja -ammattilaisille. Lauantaina ja sunnuntaina tapahtuma tarjoaa elämyksiä, huvia ja hyötyä kaikenikäisille koiranystäville. Lauantaina ohjelmassa on esimerkiksi rotuesittelyjä, hyväntekeväisyystempauksia ja monipuolista puuhaa lapsille. Sunnuntaina ohjelmaan kuuluvat esimerkiksi Suomen suurin match show ja agility-kutsukilpailu, jossa kisaa joukko pohjoismaisia huippuja. Tapahtumaan kuuluu myös expo-alue, jossa ostosten tekemisen lisäksi voi tutustua koiraseuroihin ja niiden toimintaan sekä saada tietoa eri koiraroduista. Expo-alueelle on vapaa pääsy.

Lisätietoja Eläköön koirat! -tapahtuman kotisivuilta ja Facebookissa.

Lippuja tapahtumaan voi ostaa täältä.

Loppuvuoden tapahtumia

Suunnitteilla mm.

  • match show Etelä-Suomessa
  • match show Pirkanmaalla
  • jalostus-/kasvatuspäivä
  • osallistuminen HauHaun Eläköön koirat! -tapahtumaan 22.8.
  • Agilitykoulutuspäivä Lempäälässä 4.10.
  • syyskokous (alustavasti 31.10. pääkaupunkiseudulla, merkkaa jo kalenteriin ylös ja tule paikalle vaikuttamaan!)

Kiinnostaisiko tapahtuman järjestäminen? Olisiko mukavaa olla mukana yhdistystoiminnassa? Jos haluat tulla mukaan toimintaamme, niin pienikin apu on todella tervetullutta. Mitään suurta ei tarvitse luvata. Kaikille löytyy omien aikataulujen ja resurssien mukainen tehtävä. Ota innokkaasti yhteyttä phituri(a)gmail.com

Agilitykoulutusta tarjolla 4.10.2015

YKSI PAIKKA ENÄÄ JÄLJELLÄ!

Suomen Manchesterinterrierit ry järjestää agilitypäivän sunnuntaina 4.10.2015 Sport Dog Parkissa Lempäälässä.

Kouluttajana vuoden 2014 medien mm-pronssimitalisti Outi Harju.
Kaikentasoiset koirat ovat tervetulleita!

Sitovat ilmoittautumiset 30.8. mennessä riitta.j.rautio@gmail.com.
Ilmoitathan samalla toiveesi, haluaisitko aamu-, päivä- vai iltapäiväryhmään.
Myös kuunteluoppilaiden tulee ilmoittautua.
Mukaan mahtuu 15 koirakkoa, kuunteluoppilaita rajaton määrä.

Hinta 48€/koirakko
Kuunteluoppilas 15€/henkilö

Maksutiedot lähetetään ilmoittautumisen jälkeen.
agikoulutus_2015