En ole lainkaan käynyt täällä keskustelemassa, mutta nyt on aika vähintään esitellä meidän porukka!
Eli nimeni on Päivi Hituri ja olen vuosimallia -85. Olen käynyt kasvattajakurssin ja minulla on ollut yksi pentue omalla kennelnimellä. Opiskelen restonomiksi ja valmistun 2011 jouluna. Teen paljon töitä koulun ohella, asiakaspalvelusta minut löytää Nokian Hesburgerin kassallalta!
Harrastan myös hevostelua, olen ratsastanut kaverini estehevosia ja tarkoitus on joskus ostaa oma polle (jos voitan lotossa tai saan palkankorotuksen).
Minun ensimmäinen manssi oli Hannula Renholms Ellinor, sain Ellin joululahjaksi 2002. Ellin kanssa touhuiltiin agilitya ja näyttelyitä, Ellistä tuli FIN MVA vuonna 2005. Elli sai pennut 2008 kesäkuussa, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Pennuita jätin itselleni Dinan. Elliltä löytyi viime tammikuussa nisäkasvain, se leikattiin ja samalla Elli steriloitiin. Kasvain oli pahanlaatuinen ja kerinnyt leviämään. Elli lähti taivaaseen 8.2.2010. Dinalla todettiin juuri kilpirauhasen vajaatoiminta joten näyttelyt ja viralliset kisat jäävät meiltä kokonaan. Dinan kanssa jatketaan hyvin alkanutta agiliitelyä ja treeneissä käydään kerran viikossa ja kesällä vähän enemmän. Dinaa ei käytetä jalostukseen.
Kasvatus tulee meidän kohdalla olemaan aina pienimuotoista, mutta sitäkin tarkemmin harkittua.
Asunnosta löytyy myös avopuoliso ja roborovski Ragnar.
