Eläköön koirat! -tapahtuma

SMT on mukana HauHaun Eläköön koirat! -tapahtumassa. Olemme mukana lauantaina (22.8) koko päivän ständillä, ja manssin rotuesittely on samana päivänä. 


elakoonkoiratKansainvälisesti arvostettu koirakouluttaja
 Victoria Stilwell esiintyy Suomen hauskimmassa koiratapahtumassa elokuussa 2015 Helsingin Olympiastadionilla. Eläköön koirat! -tapahtuma juhlistaa kotimaisen Hau-Hau Champion -koirabrändin 60-vuotisjuhlavuotta.

Eläköön koirat! -tapahtuma kokoaa yhteen koiraharrastajat ja koirien ystävät Helsingin Olympiastadionille 21.–23.8.2015. Kolmipäiväisen tapahtuman avajaispäivän pääesiintyjänä nähdään englantilainen Victoria Stilwell, joka on tullut tutuksi muun muassa Suomessakin esitetystä TV-ohjelmasta Isännän ja koiran käytöskoulu (eng. It’s Me or the Dog). Nykyään Yhdysvalloissa asuva Stilwell tunnetaan positiivista vahvistamista tukevan koulutusmetodin uranuurtajana.

– Lavalle minun kanssani nousee joukko suomalaisia koiria. On hienoa päästä työskentelemään paikallisten koirien kanssa ja näyttämään positiivisen koulutuksen vahvuudet. Positiivisella vahvistamisella ihminen voi vahvistaa koiran käytöksessä niitä asioita, joiden toivotaan toistuvan, Stilwell kertoo.

Perjantaista sunnuntaihin pidettävän Hau-Hau 60 vuotta-koiratapahtuman avajaispäivä on suunnattu ensisijaisesti koiraharrastajille ja -ammattilaisille. Lauantaina ja sunnuntaina tapahtuma tarjoaa elämyksiä, huvia ja hyötyä kaikenikäisille koiranystäville. Lauantaina ohjelmassa on esimerkiksi rotuesittelyjä, hyväntekeväisyystempauksia ja monipuolista puuhaa lapsille. Sunnuntaina ohjelmaan kuuluvat esimerkiksi Suomen suurin match show ja agility-kutsukilpailu, jossa kisaa joukko pohjoismaisia huippuja. Tapahtumaan kuuluu myös expo-alue, jossa ostosten tekemisen lisäksi voi tutustua koiraseuroihin ja niiden toimintaan sekä saada tietoa eri koiraroduista. Expo-alueelle on vapaa pääsy.

Lisätietoja Eläköön koirat! -tapahtuman kotisivuilta ja Facebookissa.

Lippuja tapahtumaan voi ostaa täältä.

Loppuvuoden tapahtumia

Suunnitteilla mm.

  • match show Etelä-Suomessa
  • match show Pirkanmaalla
  • jalostus-/kasvatuspäivä
  • osallistuminen HauHaun Eläköön koirat! -tapahtumaan 22.8.
  • Agilitykoulutuspäivä Lempäälässä 4.10.
  • syyskokous (alustavasti 31.10. pääkaupunkiseudulla, merkkaa jo kalenteriin ylös ja tule paikalle vaikuttamaan!)

Kiinnostaisiko tapahtuman järjestäminen? Olisiko mukavaa olla mukana yhdistystoiminnassa? Jos haluat tulla mukaan toimintaamme, niin pienikin apu on todella tervetullutta. Mitään suurta ei tarvitse luvata. Kaikille löytyy omien aikataulujen ja resurssien mukainen tehtävä. Ota innokkaasti yhteyttä phituri(a)gmail.com

Agilitykoulutusta tarjolla 4.10.2015

YKSI PAIKKA ENÄÄ JÄLJELLÄ!

Suomen Manchesterinterrierit ry järjestää agilitypäivän sunnuntaina 4.10.2015 Sport Dog Parkissa Lempäälässä.

Kouluttajana vuoden 2014 medien mm-pronssimitalisti Outi Harju.
Kaikentasoiset koirat ovat tervetulleita!

Sitovat ilmoittautumiset 30.8. mennessä riitta.j.rautio@gmail.com.
Ilmoitathan samalla toiveesi, haluaisitko aamu-, päivä- vai iltapäiväryhmään.
Myös kuunteluoppilaiden tulee ilmoittautua.
Mukaan mahtuu 15 koirakkoa, kuunteluoppilaita rajaton määrä.

Hinta 48€/koirakko
Kuunteluoppilas 15€/henkilö

Maksutiedot lähetetään ilmoittautumisen jälkeen.
agikoulutus_2015

RotuRace-tulokset

RotuRace kisattiin Hyvinkään vinttikoiraradalla 6.-7.6., ja lauantainahan manssit näyttivät osaamistaan. Mansseista saatiin kasaan ruhtinaalliset kuusi joukkuetta, ja ihan hyvinhän siellä taisivat koirat viehettä jahdata… 🙂 Alla tulokset, ja tässä vielä Laura Niskan tekemä video osallistujien juoksuista

JOUKKUETULOKSET 

14. Cottonopolis Racing Terriers, 15.45
18. Team Neljäntuulen, 16.06
20. Team Black Manters, 16.21
22. Speeding Manchesters, 16.32
30. Manchester City, 17.42
32. Manchester United, 17.42
YKSILÖTULOKSET

14. Roope (Manchester City), 7.05
15. Heppu (Manchester United), 7.06
50. Papu, 7.58 (Cottonopolis Racing Terriers)
58. Marvel, 7.67 (Cottonopolis Racing Terriers)
60. Sani, 7.68 (Team Neljäntuulen)
65. Akka, 7.73 (Team Neljäntuulen)
68. Merlin, 7.78 (Cottonopolis Racing Terriers)
71. Iisa, 7.84 (Speeding Manchesters)
73. Leo, 7.88 (Speeding Manchesters)
80. Onni, 8.02 (Team Black Manters)
85. Prada, 8.10 (Team Black Manters)
87. Jedi, 8.11 (Team Black Manters)
92. Manu, 8.19 (Manchester City)
101. Tyty, 8.33 (Team Neljäntuulen)
101. Remu, 8.33 (Manchester United)
104. Lily, 8.44 (Speeding Manchesters)
106. Indy, 8.44 (Team Black Manters)
116. Ukko, 8.86 (Team Neljäntuulen)
123. Cara, 9.13 (Manchester United)
126. Hilton, 9.23 (Manchester United)
130. Ines, 10.64 (Manchester United)
137. Dina, 24.2 (Manchester City)
139. Mitja, 50.68 (Manchester City)
140. Aino, 96.0 (Cottonopolis Racing Terriers)

RotuRace-joukkueet 2015

Mahtavaa, RotuRacessa nähdään tänä vuonna 6 manssijoukkuetta! Tervetuloa kannustamaan mansseja juoksu-urakassaan ja viettämään samalla aikaa manssi-ihmisten kanssa Manssitreffien merkeissä.  Päivähän on siis 6.6. klo 10 alkaen ja paikkana Hyvinkään vinttikoirarata. 🙂

JOUKKUEET

Cottonopolis Racing terriers
Merlin, Marvel, Papu & Aino

Manchester City
Roope, Mitja, Hilton & Manu

Manchester United
Remu, Ines, Heppu & Cara

Speeding Manchesters
Lily, Dina, Leo & Iisa

Team Black Manters
Prada, Onni, Indy & Jedi

Team Neljäntuulen
Sani, Ukko, Akka & Tyty

Manssitreffiasiaa

MANSSITREFFIOHJELMAA 6.6.2015

Jotta mahdollisimman moni manssi pääsisi starttaamaan Roturaceen pidensimme ilmoittautumisaikaa! Yhdistys sponsoroi 2 joukkuetta, tuki jaetaan osallistuvien yhdistyksen jäsenten kesken.

Alamme kokoontumaan klo 10 aikaan radan reunalle ja odottelemaan manssijoukkueiden starttia, lähtölistat valmistuvat aika viime hetkellä ennen kisaa.

Kennel Ventura`s Taina Huunonen muistaa pienellä palkinnolla kahta päivän parasta starttaajaa, nopeinta manssia ja vastakkaisen sukupuolen nopeinta manssia.

Starttien aikaan pidetään teltoilla buffettia, jossa tarjoillaan osallistujien tuomia tuliaisia ja ainakin kahvia, pullaa ja juotavaa.

Treffiläiset voivat osallistua alueella vanhaenglanninlammaskoirat ry:n mätsäriin, mikä järjestetään periaatteella, että koko päivän otetaan vastaan ilmoittautumisia ja kisataan tunneittain läpi päivän.

Starttien jälkeen järjestetään leikkimieliset kilpailut halukkaille mansseille, yhdistys jakaa parhaiten kisoissa menestyneelle manssille Paras Pelaaja-palkinnon. Treffeille osallistujien joukosta valitaan myös treffien Sydäntenmurskaaja-manssi, jota osallistujat saavat äänestää, kaikki manssit tietenkin osallistuvat! Äänestykseen osallistujien kesken arvotaan Kennel Sennsein lahjoittama 25 euron Musti&Mirrin lahjakortti. Äänestysaikaa on koko päivä.

Iltapäivemmällä mansseilla on mahdollisuus yhteiseen kävely/juoksulenkkiin läheisillä hiekkakuopilla, missä voi juosta huolettomasti vapaana.

Iltaohjelmaa ei ole mitenkään järjestetty, mutta kaasugrilli on mukana, jotta voidaan grillata hyvässä seurassa ja halukkaat voivat viettää yhteistä aikaa vaikka yömyöhään!

Manssitreffit & RotuRace 2015

MANSSITREFFIT: MANSSIMAISTA MENOA ROTURACEN YHTEYDESSÄ LA 6.6.2015

Tule viettämään hauska päivä leikkimielisen joukkuekilpailun muodossa. Tänäkin vuonna manssit osallistuvat tähän hauskaan tapahtumaan. Voit osallistua koirasi kanssa tai tulla kannustamaan. Kyseessä on ulkoilmatapahtuma, aurinkoa on tilattu 😉

Tarkemmat tiedot tapahtumista tästä
Ilmoittautuminen manssitreffeille ja treffien nyyttärilistaus.
Ilmoittautuminen RotuRace-joukkueisiin

Kysyttävää? Manssitreffien osalta yhteydenotot Heli Lasaselle (punainenseireeni(a)hotmail.com) ja RotuRacen asioista vastaa Mira Rissanen (mira.rissanen81(a)gmail.com)

Manssitreffit 2015

Huom! Päivämäärä tarkentunut! 🙂

Manssitreffit 2015 järjestetään RotuRacen yhteydessä 6.6. Hyvinkään seutuvilla. Treffien tarkempi ohjelma ja lisätiedot julkaistaan heti, kun ne ovat selvillä. Mutta laittakaahan päivämäärä jo ylös kalenteriin, ja saapukaa paikalle viettämään miellyttävä viikonloppu manssimaisessa seurassa! 🙂