Kilpailut

Suomen Manchesterinterrierit ry:n kilpailut

Yhdistys haluaa kannustaa jäseniä harrastamaan ja osallistumaan virallisiin kilpailuihin ja näyttelyihin manssien kanssa. Yhdistys palkitsee parhaiten menestyneet manssit eri kilpailuluokissa kiertopalkinnolla. Kiertopalkinnot on nimetty lahjoittajan kennelnimellä ja Cup-sanalla tai lahjoittajan valitsemalla nimellä.

Säännöt (päivitetty 01/2022)

Vuoden koira -arvoista on oikeutettu kilpailemaan jokainen Suomen Manchesterinterrierit ry:n jäsen omistamallaan tai hallitsemallaan, Suomessa rekisteröidyllä manchesterinterrierillä. Mikäli koiralla on useampi omistaja tai hallitsija, tulee vähintään sen, kenen luona koira asuu
pääasiallisesti, olla yhdistyksen jäsen.

Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Poikkeuksellisissa olosuhteissa yhdistyksen hallitus voi jättää kilpailuvuoden välistä, kuitenkin vain ilmoittamalla asiasta julkisesti yhdistyksen jäsenille.

Kilpailujen tulokset vahvistetaan virallisesti yhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä. Vähintään kolmen eniten pisteitä saaneen koiran pisteet julkistetaan. Kussakin kilpailussa palkitaan voittaja ja kolme parasta saavat kunniakirjat. Pisteet tulee ilmoittaa kilpailuvuoden loppua seuraavan tammikuun loppuun mennessä pisteiden laskijalle.

Vuoden 2023 osalta pisteet toimitetaan 14.2.2024 mennessä osoitteeseen smt.tapahtumat@gmail.com. Otsikoi viestiin selvästi, mihin kilpailuun osallistut. Jos osallistut samalla koiralla useampaan eri kilpailuun niin lähetä jokaisen kilpailun osalta oma viesti. Kilpailujen pisteitä laskee eri henkilöt.

Katso tarkemmat luokkakohtaiset pisteet kilpailuluokkien sivuilta (linkit alla).

Kilpailuluokat ja jaettavat kiertopalkinnot

Vuoden näyttelykoira = Hilmanter’s Cup

Vuoden näyttelyveteraani = Ukkosakan Cup

Vuoden näyttelypentu = Ainiaan Cup

Vuoden agilitykoira = Intopalleron Cup

Vuoden agilitytulokas = Rockstyle’s Cup

Vuoden tokokoira = Kimblewick Cup

Vuoden rally-tokokoira = Black Manter’s Cup

Vuoden nosework-koira = Bonwild Cup

Vuoden kasvattaja

Tyburn Cup = Terrierien erikoisnäyttelyssä ROP-manssille jaettava kiertopalkinto

Titan pytty = Terrierien erikoisnäyttelyssä vastakkaisen sukupuolen parhaalle eli VSP-manssille jaettava kiertopalkinto.

Valloittava Veteraani Cup = Terrierien erikoisnäyttelyssä jaettava kiertopalkinto rotunsa parhaalle veteraanille.

Verraton Veteraani Cup  = Terrierien erikoisnäyttelyssä jaettava kiertopalkinto vastakkaisen sukupuolen parhaalle veteraanille.

Hannula Renholm’s Cup = Terrierien erikoisnäyttelyssä parhaalle nuorten luokan urokselle jaettava kiertopalkinto.

Onnen Tullen Cup = Terrierien erikoisnäyttelyssä parhaalle nuorten luokan nartulle jaettava kiertopalkinto.

Hannula Renholms Junior Cup = Terrierien erikoisnäyttelyssä jaettavat kiertopalkinnot sekä urosten että narttujen junioriluokan parhaimmille koirille.

Menneitä tuloksia

Vuoden koira 2020 -kilpailujen tulokset
Vuoden koira 2019 -kilpailujen tulokset
Vuoden koira 2018 -kilpailujen tulokset
Vuoden koira 2017 -kilpailujen tulokset
Vuoden koira 2016 -kilpailujen tulokset